Tämä kirjoitus on vertaiskertomus. Tein positiivisen raskaustestin vuoden viimeisenä päivänä. Olimme mieheni kanssa molemmat hieman hämmentyneitä, esikoisen kohdalla asiat menivät mutkikkaampaa kautta. Vaikka tiedän, että raskaudet voivat olla hyvin erilaisia samalla henkilöllä, ajattelin, että tässä on jotakin erilaista. Raskausoireet iskivät päälle toden teolla, huono olo ja oksentelu tulivat rytinällä ja jouduin heräämään öisin syömään pahan olon takia. Oireet olivat paljon rajummat kuin esikoisen kohdalla ja pohdin, voisinko odottaa kaksosia. Outo luottavainen olo valtasi mieleni.
Aika tuntui matelevan, kunnes pääsimme varhaisultraan. Paikkakunnallamme ei ole varhaisultrapaikkaa, joten jouduimme matkustamaan käyntiä varten. Toivoin vain, että kaikki olisi hyvin. Pian ruudulle tulikin liikkuva viikkoja vastaava pieni. Huokaisin helpotuksesta, kaikki oli hyvin. Kätilön ääni meni hieman hiljaiseksi, kunnes hän sanoi, että tässä vieressä on toinen pieni, jonka sydän ei valitettavasti lyö. Kontrasti oli suuri. Toinen näytti niin suurelta, sydän löi ja hän liikehti. Toinen oli pienempi ja aivan paikallaan. Siinä he olivat, kaksoset. Samaan aikaan olin huojentunut ja sydämeni oli täysin särkynyt. Kätilö kertoi, että todennäköisesti keskenmennyt kaksonen sulautuisi osaksi solukkoani. Kohdussa näkyi kuitenkin myös hematooma ja oli riski, että hematooma lähtisi vuotamaan ja vetäisi elossa olevan kaksosen mukanaan.
Mieheni jäi maksamaan käyntiä, kun menin vessaan itkemään. Järkytys oli suuri ja mietin, mitä muut odotushuoneessa ajattelivat, kun tulin kätilön huoneesta itkien pois. Ajomatkalla tunsin, kuinka pääkipu alkoi jyskyttää. Jollakin tavalla kätilön kertoma oli mielestäni myös kaunista, toinen pieni voisi tulla osaksi minua ja tätä elossa olevaa kaksosta. Hän olisi äidin suojassa. Kotiin päästyä pääkipuni oli yltynyt niin voimakkaaksi, että oksensin. Kävin seuraavina viikkoina paljon esikoisen kanssa vaunulenkeillä, mietin asiaa ja itkin paljon. Kerroin neuvolassa tilanteestani. Terveydenhoitaja ei ollut koskaan kuullut, että näin voisi käydä, mutta hän sanoi, että onneksi toisella on kaikki hyvin. Tätä ei kuulemma lasketa keskenmenoksi, koska raskaus jatkuu.
Koin itse, että olin kokenut keskenmenon, mutta tätä menetystä ei tunnisteta missään. Pelkäsin, että toisella kaksosella olisi jotakin ongelmaa myös, vaikka kätilö oli kertonut, ettei näin todennäköisesti olisi. Eräänä aamuna heräsin ja huomasin, että yöllä housuihin oli lorahtanut verta. Tässä tämä oli, oli ensimmäinen ajatukseni. Yritin pysyä rauhallisena, vaikka paniikki alkoi hiipiä mieleeni. Nyt menetin toisenkin. Koin, että nyt on hätätila, toisen vointi pitäisi saada varmistettua heti. Neuvolan vastaus oli tyly: tee raskaustesti jonkin ajan päästä ja jos se on negatiivinen, niin meni kesken. Samassa puhelussa neuvolan terveydenhoitaja muisti, että parin viikon päästä olisi nt-ultra, siinähän asia selviäisi. Koin jääväni huoleni kanssa yksin, vastaus oli kuin kylmä rätti kasvoille.
Menimme yksityiselle lääkärille. Pelkäsin, mutta kaikki oli hyvin. Toinen kaksonen vastasi viikkoja ja hän näytti voivan hyvin. Hematoomaa ja toista kaksosta ei näkynyt. Koin uuden menetyksen iskun. Hän oli poissa lopullisesti. Jokin osa mielessäni oli toivonut, että jokin yliluonnollinen ihme olisi käynyt ja lääkäri toteaisi, että täällähän nämä kaksi voivat hyvin. Kaksosten näkeminen julkisilla paikoilla esimerkiksi kauppareissuilla sai surullisen olon. Olon, että tuo olisi pitänyt tapahtua meille.
Pohdin, voinko surra asiaa. Raskaus jatkui ja toinen vauva voi hyvin. Silti olin hyvin surullinen ja alakuloinen. Minulla oli vahva olo, että heitä olisi pitänyt olla kaksi. Ihmisten kommentit, että mieti, miten rankkaa kahden vauvan kanssa olisi ollut, eivät lohduttaneet. Olin varma, että olisimme pärjänneet. Olin iloinen, kun toinen kaksonen näytti kehittyvän hyvin, samalla kävin surutyötä toisen menetyksestä ja pelkäsin, miten pikkuveljelle kävisi, kai hänellä olisi kaikki hyvin? Mietimme nipt-testiin menoa, mutta riskinä oli, että keskenmennyttä kaksosta olisi jäänyt kohtuun ja tämä hälyttäisi testissä. Päätimme olla menemättä testiin.
Selvinnyt kaksonen syntyi jonkin aikaa sitten. Hän joutui flunssan ja hengitysvaikeuksien takia sairaalaan yli viikoksi pian syntymänsä jälkeen. Varmistelin lääkäreiltä, ettei hänellä olisi mitään ongelmaa, kun toinen kaksonen oli mennyt kesken. Mielessäni kävi kromosomipoikkeavuudet. Lääkärien mukaan näin ei varmasti olisi ja kyseessä onneksi oli vain normaali flunssa.
Yhä öisin kokeilen pienen rintakehää ja varmistan, että hän varmasti hengittää. Katson häntä ja mietin, miten pienestä oli kiinni, ettei hän livahtanut hematooman mukana, mutta tässä hän nyt on. Meidän perheen rakas pikkuveli.
Comments