Kemiallinen raskaus
Biokemialliseksi tai kemialliseksi raskaudeksi kutsutaan raskautta, joka keskeytyy erittäin varhaisessa vaiheessa, jolloin odottaja ei välttämättä edes vielä tiedä olevansa raskaana.
Tällöin hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohtuun, jolloin istukkahormonia alkaa erittyä ja raskaustesti ehtii näyttää positiivista, mutta raskaus keskeytyy pian tämän jälkeen.
Verinen vuoto alkaa usein muutaman päivän kuluttua siitä, kun kuukautisten pitäisi alkaa ja se saattaa olla tavallista kuukautisvuotoa runsaampaa. Vuodon myötä raskaustesti alkaa näyttää negatiivista. Mitään hoitoa ei useimmiten tarvita.
Keskeytymisen syyt
Kemialliset raskaudet ovat erittäin yleisiä: on arvioitu, että jopa yli puolet alkaneista raskauksista päättyy varhaiseen keskenmenoon ennen kuin kuukautiset ovat kaksi viikkoa myöhässä. Vaikka raskaus keskeytyy jo hyvin varhaisessa vaiheessa, siihen on saattanut liittyä suuria odotuksia ja unelmia, jolloin menetys voi olla suuri suru raskautta yrittäville.
Kemiallisen raskauden syitä ei juurikaan tunneta. Yleisesti ottaen on kuitenkin arvioitu, että merkittävä osa keskenmenoista johtuu sikiöön liittyvistä syistä kuten vakavasta kehitys- tai kromosomipoikkeavuudesta. Joskus keskenmenon taustalla voi olla raskaana olevaan vanhempaan liittyviä hormonaalisia häiriöitä tai esimerkiksi kohdun rakennepoikkeavuuksia tai sairauksia.
Lähteet