top of page
7.png

Vertaistukitapaamiset

​​​

​Vertaistuella on usein merkittävä rooli raskaudenaikaisten menetysten käsittelyssä.
Tähti ry järjestää vertaistukitapaamisia sekä etänä että kasvoikkain. Meillä on suljettuja, ilmoittautumista vaativia ryhmiä ja lisäksi vapaamuotoisempina vertaistukikahveja. Tapaamisia järjestetään aina mahdollisuuksien mukaan. Lue lisää ryhmistä ja vertaistukikahveista alta!

 

TÄHTI RY:n VERTAISTUKIRYHMÄT

​

Järjestämme suljettuja vertaistukiryhmiä sekä etäyhteydellä että kasvotusten. Ryhmiä on järjestetty sekä yksittäisinä tapaamisina että muutaman tapaamisen kokonaisuuksina. Osa ryhmistä on tarkoitettu kaikille raskaudenaikaisen menetyksen kokeneille, osa tietyn menetystyypin kokeneille. Ryhmiä ohjaavat Tähti ry:n vertaisohjaajat, joilla on omakohtaista kokemusta raskaudenaikaisista menetyksistä. Tiedotamme tulevista tapaamisista sekä verkkosivuillamme että sosiaalisen median kanavissamme.​
 

​

TÄHTI RY:n VERTAISTUKIKAHVIT

​

 Vertaistukikahvit tapaavat esimerkiksi kahvilassa tai muussa kotoisassa ja helposti saavutettavassa paikassa. Vertaistukikahveilla keskustellaan vapaamuotoisesti raskaudenaikaisiin menetyksiin liittyvistä asioista. Mukana on aina Tähti ry:n vertaisohjaajia. Vertaistukikahvit on tarkoitettu kaikille raskaudenaikaisen menetyksen kokeneille riippumatta siitä, millä raskausviikolla menetys on tapahtunut tai kuinka kauan menetyksestä on. Vertaistukikahveille ei ole ilmoittautumista, tarjoilut ovat omakustanteiset. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 
 

***
UUTTA - Kouluttaudu vertaistukijaksi!

Tähti ry kouluttaa uusia vapaaehtoisia vertaistukijoita. Koulutus on tarkoitettu raskaudenaikaisen menetyksen kokeneille, jotka haluaisivat olla muiden tukena omien kokemustensa pohjalta.

  • Lähipäivä la 21.11.2026 klo 10–16 Pasilassa Helsingissä.

  • Etätapaamiset 30.11.2026 ja 11.1.2027.

​

Ilmoittaudu viimeistään 16.11.2026. Paikkoja on rajoitetusti. 

Lue lisää koulutuksesta ja ilmoittaudu mukaan tästä.

​

***

​

TULEVAT VERTAISTUKIRYHMÄT

​​​​

Raskaus menetyksen jälkeen -vertaistukitapaamiset Helsingissä

​

Tähti ry järjestää syksyllä Helsingissä ohjattuja vertaistukitapaamisia sinulle, joka olet kokenut raskaudenaikaisen menetyksen ja olet tällä hetkellä raskaana. Myös kumppanit ovat tervetulleita.

 

Syksyn 2026 tulevat tapaamiset

 

Paikka: Kallion perhekeskus, Toinen linja 2, 2. kerros. Tila on esteetön. Tarjolla on teetä ja pientä purtavaa. Voit ilmoittautua yhteen tai useampaan tapaamiseen. Tapaaminen on aikuisille, lapsia ei valitettavasti voi ottaa mukaan.
 


TULEVAT VERTAISTUKIKAHVIT

​​

Säännölliset vertaistukikahvit Jyväskylässä syksyllä 2026 kerran kuussa:


to 22.10. klo 17.30-19

to 19.11. klo 17.30-19

ma 7.12. klo 17.30-19


Paikka: Kahvila Valkoinen Puu Toivolan vanhalla pihalla
(keskimmäisen huoneen takanurkkapöytä
- jos et löydä meitä, kysy kassalta Tähti ry).

​​​

Loppusyksyn ajan Tähti ry tarjoaa vertaistukikahveille osallistujille kahvin/teen!

Etsi siis meidät ensin ja käydään tilaamassa juomat yhdessä. 

​​

***

Myös Instagram-tililtämme kohokohdista löytyvistä Kaverikirjoista voi löytää vertaistukea. Toivomme, että kukaan ei jää menetyksensä kanssa yksin. ❤️

​
 

bottom of page