Tämä teksti on asiantuntijan puheenvuoro.
Kun raskaus ei pääty toivotulla tavalla, menetys ja suru vaikuttavat myös parisuhteeseen, yhteiseen arkeen, yhteisiin unelmiin ja odotuksiin tulevaisuudesta. Menetys on parisuhteellekin kriisi, joka horjuttaa turvallisuudentunnetta. Kun ihminen kohtaa trauman, omat jo aiemmin muodostuneet selviytymiskeinot eivät välttämättä riitä uudesta tilanteesta tai vaikeista tunteista selviytymiseen. Surussa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Kriisit voivat surusta huolimatta eheyttää pariskunnan yhteen entistä tiiviimmäksi ja paremminvoivaksi kokonaisuudeksi, mutta se edellyttää molemmilta osapuolilta vaikeidenkin tunteiden hyväksymistä, aitoa läsnäoloa ja kohtaamista, kuuntelemista ja kuulluksi tulemista.
Surussa ei ole olemassa yhtäkään tunnetta, jota ei saisi tuntea. Surussa on tyypillistä, että tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, ja niiden voimakkuus voi yllättää. Surussa tulee kohdanneeksi myös tunteita, joita aiemmin ei ole tiedostanut tai tunteita, joita ei välttämättä tunnista tai kykene käsittelemään aiemman elämänkokemuksensa pohjalta. Surussa on lupa tuntea vihaa, katkeruutta, kateutta, turhautuneisuutta, pelkoakin. Surussa voi tuntea olevansa yksin, vaikka lähellä olisikin rakastava kumppani. Häpeä ja syyllisyys ovat tyypillisiä raskaudenaikaisen menetyksen kokeneilla. Nämäkin tunteet ovat normaaleja. Tosiasia on, että mikään tunne ei kestä ikuisesti.
Kun suru on läsnä parisuhteessa, on tärkeää, että kumpikin tietää, että vaikeita tunteita saa tuntea ja niilläkin on lupa tulla. Kun hyväksyy tunteiden olemassaolon ja tiedostaa sen, että tunteet tulevat, mutta myös loppuvat aikanaan, ei suru jää padotuksi vaan tulee eletyksi. Kun parisuhteessa on tilaa kaikenlaisille tunteille ja tunteista uskaltaa puhua kumppanille avoimesti, vältytään usein riidoilta ja väärinymmärryksiltä, joita vaikeiden tunteiden kohtaaminen saattaa myös aiheuttaa. On hyvä, että molemmat tietävät, että kiellettyjä puheenaiheita ei ole, mutta hiljaisuudellekin on tilaa. Sanoja ei tarvitse löytyä, mutta lohduttava syli auttaa sitäkin enemmän. Syli, missä molempien on lupa itkeä, huutaa, puhua, sekä vain olla hiljaa.
Omassa surussa voi tuntua, että on vaikea huomioida kumppaninsa surua omien tunteidensa keskellä. Voi myös olla vaikeaa ymmärtää mistä toisen tunteenpurkaukset tulevat ja mikä niitä aiheuttaa. Tunnereaktiot liittyvät suruprosessiin, eikä järkeily ole tarpeen. Kumppani ei voi ottaa pois rakkaansa surua ja pahaa oloa, vaikka kuinka haluaisi. Tieto siitä, että kumppanin tehtävä ei ole poistaa tuskallisia tunteita, vaan auttaa toista kestämään ne vain olemalla toisen lähellä aidosti ja kiireettömästi, saattaa helpottaa surussa kulkemista.
Surua ei voi suorittaa pois, mutta menetyksen käsittely puhumalla tarvittaessa uudelleen ja uudelleen voi auttaa sietämään tilannetta. On monia tapoja surun käsittelyyn. Olisi hyvä, jos pariskunta loisi itse turvalliset tavat muistella menetettyä pienokaista. Esimerkiksi haudalla käyminen tai valokuvien katselu voi olla pariskunnan yhteinen ja yhdistävä rituaali. Tässäkin on kuunneltava toisen toiveita siitä, miten vauvaa muistellaan surun keskellä sellaisella tavalla, että menetykseen liittyvä kipu ei käy sietämättömäksi. Vauvasta otettujen valokuvien katseleminen voi alkuun tuntua liian raskaalta eikä silloin tarvitse niin tehdä. Rituaaleja voi muokata ajan kuluessa. Menetys tulee pysymään parisuhteen mukana aina, mutta ajan saatossa se on kevyempi kantaa, yhdessä.
Voimakkaiden tunteiden aiheuttaessa konflikteja, ristiriitoja ja väärinymmärryksiä pariskunnan välille olisi todella tärkeää pitää yllä avointa ja luottamuksellista keskusteluyhteyttä, jolloin riidat ja väärinymmärrykset voidaan selvitettää. Todennäköisesti molemmat pelkäävät sitä, että menetys ajaa pariskunnan osapuolet erilleen. On siis tärkeä sanoittaa ääneen, että lupaa pysyä toisen vierellä myös vaikeinakin hetkinä, ei hylkää eikä lähde pois. Kumpikaan ei ole tilanteessa yksin. Surussa on vain yksi tehtävä, hengittää. Kaikki velvollisuudet on lupa jättää kalenterista pois. Surussa on lupa olla itsekäs.
Raskaudenaikainen menetys voi vahvistaa parisuhdetta. Jotta kokemus eheyttäisi pariskunnan yhteen, on tärkeää tiedostaa, että mikäli tunteiden tunnistaminen, niiden hyväksyminen ja niistä keskusteleminen parisuhteessa on hankalaa, on suurta viisautta hakea apua ammattilaiselta. Surun kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Pariskunta voi hakeutua ammattilaisen, kuten psykologin, psykoterapeutin tai seksuaaliterapeutin vastaanotolle yksin, tai yhdessä pariskuntana. Vaikka se ei menetyksen äärellä juuri lohduta, on kuitenkin tosiasia, että oman lapsen menetys ja siihen liittyvä suru ovat intiimejä yhteisiä kokemuksia pariskunnan välillä ja kulkevat tavalla tai toisella mukana elämän loppuun saakka. Tätä kokemusta ei täysin pysty ymmärtämään kukaan muu eikä tätä kokemusta voi kukaan ottaa pariskunnalta pois.
Tekstin on kirjoittanut Tiija Takanen, tamperelainen seksuaalineuvoja (SSS), seksuaaliterapeuttiopiskelija, yrittäjä ja sairaanhoitaja (AMK). Voit lukea lisää Tiijasta ja hänen tarjoamistaan seksuaaliterapiapalveluista hänen kotisivuiltaan: www.tiijatakanen.fi