Tämä kirjoitus on asiantuntijan puheenvuoro.
Odotuksen aikana mielikin tekee työtään. Mieli lähtee valmistautumaan tulevaan. Siihen, kuinka ihan kohta onkin pienen lapsen vanhempi tai mitä kaikkea tämä tarkoittaa päivittäisessä elämässä, opinnoissa, työssä, ihmissuhteissa, asumismuodossa, hankintoina. On toivoa, toivorikkautta, epävarmuutta, rohkeutta ja rakkautta. Rakkautta, jota on odottanut. Joillakin on takana kokemuksia, joiden kautta mieli kantaa myös huolta ja varovaisuutta, lohduttomuutta yhdessä varovaisen toivon kanssa, pohtii voiko luottaa tai kestänkö, jos menetän?
Kaikista erilaisista lähtökohdista ja tilanteista käsin, lapsen menettäminen raskauden aikana on kohtuuton, sisintä repivä kipu, jonka kohtaaminen on yksi ihmisen elämän vaikeimmista, rajuimmista surukokemuksista. Samalla tämä suru voi olla ympäristöön näkymättömämpää ja hiljaisempaa, kuin monen muun menetyksen kohdalla. Samalla suru kääntää menetyksen kohdanneiden elämässä kaiken aikaan ennen ja jälkeen menetyksen.
Menetys on monikerroksinen. Kaikki se, mitä mieli ehti rakentaa tulevaisuudenkuvaksi ja mitä kotiinkin ehti jo näkyväksi tulla turvakaukaloineen ja vuoteineen, muistuttaa yhtäkkiä menetyksestä. Miten hiljaista voikaan olla, kun katse osuu hankittuun helistimeen tai pehmoon. Täällä maailmassa oli jo paikka lasta varten. Häntä varten. Täällä meillä, minun sylissäni!
Mieli etsii kaikkia keinoja selviytyä.
Usein se tapahtuu kysymysten kautta:
Kenellä on oikeus ottaa pois se, minkä piti toteutua? Miksi näin piti tapahtua? Miksi meille?
Mieli pyrkii hahmottamaan pitkäänkin, mitä oikein tapahtui. Samalla mieli etsii yhtä aikaa, miten tämän kokemuksen kanssa mennä eteenpäin. Ja samalla se tuntee, yhdessä kehon kanssa.
Surun kanssa eläminen
Surun kanssa eläminen pitää sisällään paljon. Surun tutuksi tuleminen vaatii aikaa. Millainen tämä minun suruni on tällä hetkellä? Miten se saa minut ajattelemaan ja toimimaan? Miten sitä osaavat lähimmät kohdata? Surun sisällä tarvitaan myös kärsivällisyyttä ja itsensä hyväksymistä surevana.
Jokainen kokee surun omalla tavallaan, eikä ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa surra. Ei perheen sisälläkään. Joillekin päivät tuntuvat kohtuuttomilta ja lamaannuttavilta, kun taas toiset saattavat löytää lohtua pienistä arjen toimista. Joidenkin suru alkaa vähän myöhemmin, kun mieli ehtii käsitellä enemmän, joku suree enemmän yksin, toinen tarvitsee surulle jakajan. Suru tulee kantajalleen kutsuttuna kohdattavaksi ja toisaalta ennalta arvaamattomina aaltoina. Jollekin suru on tuttu, jollekin suru on uusi kokemus koko elämän polulla. Surua on hyvä kohdella arvokkaasti.
Surulla on tehtävänsä meissä. Joku viisas on sanonut, että suru on yksi rakkauden muodoista. Niin kohtuutonta, että rakkauden joutuu kokemaan tätä kautta. Turvallinen tie kulkea eteenpäin on antaa itselleen aikaa ja tilaa tuntea kaikki tunteet, olipa se surua, vihaa, pettymyksiä tai pelkoa. Itsemyötätuntoa tarvitaan paljon sekä luottamusta siihen, että mieli osaa auttaa meitä surussakin. Välillä mieli nostaa esiin kyyneleet ja hoitaa surua näin kehonkin kautta. Välillä mieli ei jaksa kantaa surua, vaan tarvitsee siitä hetkisen hengähdystä. Silloin on tärkeää antaa itselleen lupa käydä ystävän kanssa kahvilla tai elokuvissa. Usein suru ja kaipuu eivät ole vain kivuliaita, vaan ne suojelevat ja säilyttävät yhteyttä menetettyyn lapseen.
Muistelu ja muiston kantaminen
Lapsen menetys raskauden aikana voi tuntua siltä, että lapsi ei ehtinyt jättää itsestään jälkeä tähän maailmaan. Muistojen luominen voi tuntua vaikealta, koska ei ole konkreettisia hetkiä yhteisestä jaetusta arjesta, joihin mielessään palata. Muistojen luominen on kuitenkin keskeinen osa sitä, että lapsesta on jäänyt tähän maailmaan jälki. Muistojen luominen voi auttaa surun kanssa olemista ja omaan suruunsa tutustumista. Joillekin voi olla merkityksellistä pitää mukana pientä muistoesinettä tai laskettua päivämäärää korussa tai kehyksessä, jotta lapsen muisto säilyy elävästi osana elämää. Joillekin voi jäädä muistoksi kuva sairaalasta, tai jopa pienen pieni jalanjälki.
Muiston kantaminen hoitaa surua ja sinua. Voit esimerkiksi kirjoittaa silloin tällöin kirjeen lapselle, puhua hänelle silloin tällöin ääneen, että kunpa hän olisi nyt täällä, että kuinka odotettu hän oli ja kuinka ikävä on, tai voit istuttaa puun hänen muistolleen. On lupa ajatella sitä lasta, johon ei saanut tutustua, jota ei saanut nähdä leikkimässä ja kasvamassa.
Selviytyminen ja eteenpäin meneminen
Suru on tullut ja kulkee elämässä mukana. Se muuttaa meitä, minuuttamme ja luottamustamme maailmaan. Surun kokemus muuttuu ajassa, saaden aina uusia sävyjä ja merkityksiä. Samalla me jälleen näemme elämää monin eri sävyin. Surusta puhuttaessa puhutaankin usein akuutista surusta ja integroituneesta surusta, jossa muistelu on löytänyt oman tilansa meissä.
Anna itsellesi pieni hetki kuulla, mitä sävyjä surusi on jo kantanut. Tässä esimerkkejä:
//Musertava // Kaipaava // Lohduton // Kaunis // Etäinen // Raskas // Hiljainen // Äänekäs // Sanaton // Orastava // Piilotteleva // Aito // Kylmä // Tumma // Painava // Lopullinen // Mittaamaton // Tyhjyyden täyttämä// Kipeä // Rakas // Oma // Toiveikas // Uudelleen määrittelevä // Vieras // Pohdiskeleva // Syvä // Levollinen // Levoton // Hyväksyvä // Ennakoiva // Irti päästävä // Kiinni pitävä // Raju suru // Kiivas suru // Virtaava suru // Kiireetön suru
Toivo ja uusi suunta
Osana surua on sen kanssa elämään oppiminen. Se sävyttyy tietyllä tavalla toivon löytämisen kautta. Mihin kiinnitän tämän kokemuksen kokijana toivoni, jotta selviän? Toivo voi olla aluksi toivoa lohdutetuksi tulemisesta ja läheisten tuesta, ajan kanssa on toivo tulevasta, jostakin merkityksellisestä ja hyvästä, joka kantaa elämässä eteenpäin.
Surun ja menetyksen kokemuksen kanssa elämän jatkaminen saa sisältää emotionaalisen yhteyden menetettyyn lapseen. Menetys saa olla osa elämäntarinaa niin paljon, kuin se tuntuu itselle oikealta. Kun annat siihen itsellesi luvan ja sen jälkeen kuuntelet sisimpääsi ja sen esiin nostamia tarpeita jakaa kokemusta tai pitää sitä yksityisesti itselläsi tai lähipiirillä, olet elämän eri kohdissa itsellesi tukena parhaalla mahdollisella tavalla. Sinun suruasi kunnioittaen, kiitos ajastasi näille sanoille. Kirjoittaja: Riikka Koivisto, psykoterapeutti, sosiaalipsykologi & auktorisoitu seksuaalineuvoja
Comments